Monday, March 12

"Sinä olet kipeä, mutta sinä paranet kyllä"


Mulla ei riitä sanat kuvaamaan tätä tunnetta mikä mussa tällähetkellä on. Mä olen onnellinen, mutten kokonainen.
Ja kehotan joka ikistä kuuntelemaan tän kohdan tosta elokuvasta. Se on neroutta ja sai mut miettimään niin paljon asioita. Mä rakastan tätä pätkää niin paljon, että oon itkenu viimiset kakstuntia kun tätä oon kuunnellu uudelleen ja uudelleen.



Nää sanat tuo mulle mieleen erään ihmisen, oon omistanutkin tämän hänelle. Se ihminen on vahva, ja tulee selviämään kaikesta. Se on vielä kipeä, mutta mä uskon siihen, että se tulee paranemaan kyllä. Kyseinen henkilö on mulle rakkainpia ihmisiä maailmassa, oisin valmis kuolemaan sen takia. Me ollaan rikkinäisiä, mutta mä tiedän että joku meidät parsii yhteen vielä takaisin. Me ollaan kuin tilkkutäkki, erinlaisia palasia solmittuna yhteen, ja sillä me muodostetaaan kokonainen täkki ja ihminen. Samanlaisuus näkyy meissä siten. Sä olet vahva ihminen, ja mä uskon suhun. Meidän tiet kohtaa ihan kohta uudestaan, sen voi jo haistaa kevään tullessa. Sä oot pitäny mun jalat tiukasti maan pinnalla, ja mä haluan puolestani uskoa siihen, että sä parannut. Mä uskon suhun, toivottavasti säkin itsees. Eläkä oo elämälles liian ankara, päiväpäivältä se vaan kuluu. Sä ite oot se joka päättää mitä siinä tapahtuu, tee siitä kulta ikimuistonen, ja usko parempaan huomiseen. Mä painotan sulle vielä, että sä oot vahva ihminen, oot selvinny jo niin pitkälle. Sä oot vielä kipeä, mutta sä paranet kyllä. Ja niinkuin mä sulle jo kulta sanoin,  
sä olet selviytyjä



Mulla valuu vaan kyyneleet poskella, tää on uskomatonta tekstiä. Se vaikuttaa tuolla syvällä mussa, luuytimessä asti. Mä voisin liittää tähän miljoona eri aihetta. Mutta mä ajattelin lyhentää näihin muutamiin lauseisiin: ELÄKÄÄ SITÄ ELÄMÄÄ KUIN NE PÄIVÄT OLIS VIIMISIÄ, ne on pian ohi eikä kukaan halua jäädä haikailemaan asioiden perään jota olisi halunnut tehdä, vaan muistelemaan nauraen mitä kaikkea sitä on tehnyt. Jakakaa hymyänne, se on lahja teille ja sillä te voitte pelastaa jonkun ihmisen päivän ihan oikeasti! Jokanen teistä on ainutlaatunen ja oma persoonansa, elätte erinlailla. Mutta älkää koskaan katuko mitään tekemäänne, se kaikki nostattaa andrenaliinia, saa teidät nauramaan ja nauttimaan tästä elämästä vaan enemmän. Siitä voi tehdä mahtavan seikkailun, älkää siis heittäkö sitä hukkaan
 

13 comments:

  1. paranemiseen on pitkä tie ja se vie paljon voimia. tiellä voi tulla tulla mutkia jotka syö sisältä.. se voi viedä pyörteeseen joka repii sisältä ja se sattuu. mutta minä nousen ja näytän, minä olen voittaja, siihen on vain helvetin raskas tie.

    ReplyDelete
    Replies
    1. ja mä olen valmis sua siinä auttamaan ! sä saat mun kaiken tuen jos tahdot. oot selviytyjä ♥ !

      Delete
  2. "Sinun pitää päästää irti. Pitelet liian lujaa kiinni menneisyydestäsi. Se kyllä pitää kiinni sinusta." Kaunista ja niin totta. Mielen ongelmista paranemisessa avain onkin irtipäästämisessä, sen olen itse oivaltanut. Kaunis pätkä. Olen nähnyt leffan mutta ei näitä spesiaalipätkiä muista sieltä eritellä :> Kiitos sinulle. Mukavaa maaliskuun loppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin aika tottahan tuo on, menneisyys pitää jättää taakse, ennenkuin pystyy vasta jatkamaan. Ja pitää ottaa positiivinen asenne ja uskoa parantumiseen. Mun kulta on sairas sisältäpäin, mutta mä uskon siihen. että hetikun se itse alkaa uskomaan parantumiseen. se myös onnistuu siinä ! Ja oon valmis auttamaan sitä kaikin mahdollisin keinoin.

      Delete
  3. Kun tuota videoo kuuntelin ja rupesin omiakin asioita miettimään niin kyyneleet rupesi valumaan poskilta. Tarvitseeko sitä muuta sanoakkaan...?:)

    ReplyDelete