Sunday, December 2

Ei pidä vangita vapauden lasta

Postaustoiveita selailin tässä illanmittaan lävitse ja törmäsin "esittele itsesi"- postaukseen.
No, voinhan minä sitten teille vähän satuillakkin, elikkäs tässä sitä nyt olis:

Aloitetaan niistä perustiedoista elikkäs; 18 vuotias tyttönen ja kannan nimeä Joanna, (tunnetaan myös monella
muulla nimellä, suurimmalle osalle kuitenkin jonski) ja mä rakastan ihan överipaljon mun nimeä. Se ei ole niin yleinen,
ja jollain tavalla mun mielestä erikoinen. Siksi varmaan mun toinen nimi on Emilia, se mätsää Joannan kanssa,
mutta myös tasapainottaa mun nimen erikoisuutta. Sukunimeltä olen sitten Suomalainen, niinkuin
synnyinmaaltanikin. Mutta on mussa vähän Ruotsalaistakin, ja mun puolsukua asustaakin lätäkön toisella
puolella laivamatkan päässä täältä. Mun perheeseen kuuluuu kolme mun lisäksi, Äiti, Isi & kuukauden meillä
asustanut karvakuono Eddie. Olen siis ainoa lapsi, ja helkkarin onnellinen siitä. Niinja koulukin olisi hyvä mainita,
käyn Tuusulassa lähihoitaja linjaa aina sillonkun mieli antaa sille luvan, sillä musta on tuntunut varmaan
koko koulun ajan, etten kuulu sinne eikä ala ole mun. Mutta joku siinä saa silti aina jatkamaan, hah. niinja,
sivilisäädyltäni olen sinkku jos joku sitä ei tiennyt. :-)
kesäfiilis

Harrastuksista en tiedä mitä kertoa. Mitään varsinaista harrastusta kun tällä tytöllä ei ole.
Mutta kamera kulkee mun mukana, ja pyrin ikuistamaan jokaisen kauniin hetken muistikortille.
Joten kaitpamä sitä valokuvausta harrastan. Lisäksi oon taiteilija sielu. Maalaan, haaveilen, piirrän,
laulan, soitan, kirjoitan ja elehdin. Mä en tiedä mitämä teen, mutta oon päättänyt että kaikki mitä
teen on taidetta. Koska sitä mä osaan, tehdä yhteistyötä mielen ja käsien kanssa. Sen ohella mä kai
sitten vaan leivon ja "käyn salilla" pienessä mielessäni (koska en vielä kertaakaan ole sinneasti päässyt)
ehkä sitten joulunjälkeen. Työpaikkaa mulla ei tällähetkellä ole, mutta kaverit on vähän niinkuin
mun työ taise sosiaalisena oleminen. Rakastan sitä, vaikka toisinaan on ihan kivaa olla yksin. Kuten vaikkapa sunnuntaisin. :-)
ruskeaaa

Luonteelta mä olen sosiaalinen, tainiinkun kaverit sanoo "sosiaalihiiri". Musta tuntuu että
elän mun sosiaalisuudella ja iloisuudella välillä. Tai että ne on hallitsevat tekijät mun arjessa,
hah hassua kyllä ajatella niin ehkä. Ihmisten seurassa oon lisäks se emo/äiti hahmo, tai kuulen siitä usein.
Mulla on refleksi siihen että aavistan pahan olon ja koitan auttaa ihmisiä. Olisi ne sitten ventovieraita,
tai tuttuja. Ja jos nyt niitä negatiivisia puolia tähänväliin. Oon todella helposti mustasukkaiseksi tuleva ihminen,
enkä osaa säästää rahaa. Olen kauhean itsekriittinen ja välillä tosi ajattelematon ihminen. Muuta en
oikein keksi negativista. Sitten en ole mikään ikäsyrjijä, mulla on kavereita 13 - 25 ikähaarukalta ainakin.
Mulle ikä on vaan numeroita, mutta korvienvälinen ikä merkitsee. äh, en yhtään tiedä mitä tähän voisin itsestäni
kirjoittaa enempää näin nopeasti kelaillen, siirrytään seuraavaan kohtaan.
kiasmanhuojuvatpuut

Mullon aivojen tilal vissii aurinkoo, hah ihan lempparia tää stepan biisi! Mutta jatketaan,
elikkäs seuraava kohta on pelot. suurinpelko on oikeasti (ja nyt eisaa nauraa) koirat.
Oi kyllä mä omistan itsekin koiran nykysin, joka on sitä vähän helpottanut. Mutta saatan kotiintulomatkalla
joutua silti kiertämään kolmekilometriä ihan vain siksi, koska jokasuunnasta on tullut koira vastaan,
enkä kykene kohtaamaan niitä. Tämän lisäksi pelkoja löytyy mm. Pimeän, menettämisen, yksinjäämisen, kuoleman,
hämähäkkien ja muiden ötököiden, varsinkin ampiaisten, rakastumisen, ihastumsen, luottamisen,
yleisiin paikkoihin soittamisen ja nolojen tilanteiden pelot.
täsmänäytänkieltä

Mä oon kokenut paljon mun elämäni aikana. Moni sanoo että oon todella viisas ja tuntuu, että oisin kokenut
jo ihan kaiken. Vaan en ole. paljon on takana kaikenlaista kokemusta, joka on kasvattanut mua ihmisenä
hyvin paljon. Masennusta, itsetuhoisuutta, koulukiusattuna olemista, parhaankaverin menetys, teini-lissu-ajat
yms vastaavaa joka kyllä on pistänyt koville (ja tuo oli vaan pintaraapaisua). Mutta myös paljon hyvää on
näistä asioista seurannut. Vaikken saakkaan tehtyjä tai sanottuja asioita saatika ihmisiä takaisin elämääni,
mä olen täysin tyytyväinen tähän mitä mä nyt oon. Ilman näitä tapahtuneita asioita mä en olisi tälläinen,
tässä tilanteessa enkä näin onnellinen. Oon kiitollinen siis kaikesta siitä, mitä oon joutunut kestämään.
Siitä on seurannut mulle paljon paljon hyvääkin.
täsmäähehehe

Mulla ei oikeesti oo mitään hajua, mitämä teille voisin kirjoittaa. Mutta mun pääperiaatteena on muistojen tekeminen,
haluan kokea paljon ja nauttia mielessä niistä tehdyistä asioita ja muistoista niin että se hymy puskee väkisinkin kasvoille.
Tähän mennessä oon onnistunut siinä loistavasti ja haluan onnistua jatkossakin. Vietin juuri mahtavan viikonlopun,
vaikka siihen kuului paljon itkua ja surua. Niin kyllä se kaikki ilollinen pelasti ja voitti kaiken sen.
Mahtavinta ehkä oli, kun vanha tuttuni käveli humaltuneena minua vastaan ja kaivoi taskustaan huuliharpun.
Tämä kertoi että on opetellut soittamaan sitä, ja soitti kappaleen.
olin aivan haltioissani, se olisi mahtava taito!
valooouuuuu

Kuitenkin rakastan maailmaa, ja haluaisin kulkea sen läpi pari parastaystävää kainalossani,
kamera mukanani ja kitara! Haluan lausua suurimmat salaisuuteni kuiskaten ystävieni korvaan, huutaa
kuin hullu onnesta vuorenhuipulla kun sinne pääsen, en halua että kukaan estää mua, mä tunnen
mahdotonta kohtaan vetoa, mutta samalla pelkään sitä. Toivottaa hyvää yötä rakkaalleni
ja pussata hiljaa otsalle. Uida jokaisessa seitsemässä meressä, tuntea tuulta ja lämpöä,
kylmää sekä aurinkoa. Mä haluan ottaa ensimmäisen tatuointini jo, se kertoo musta todella paljon
ja oon suunnitellut sitä jo vuodenverran. sain sen valmiiksi kuukausi sitten, hui. Olisiko jo aika?
En tiädä, mutta tiedän. Että nyt mua kutsuu telkkari ja kuuma glögi perheenkanssa. tsau!

20 comments:

  1. kirjotat ihanasti, on pitäny jo montakertaa sanoo:) näit sun tekstejä on aina niin kiva lukee ja kuvatki on upeita!

    ReplyDelete
  2. hei joannaaaa mun pitäis tehä sulle sitä ulkoasuu !! nyt muistin :D laitappa niitä ideoita ja tunnuksia feispuukin puolella ku nyt on kokeekki ohi niii mul ois aikaa ja zillee :--) !

    ReplyDelete
    Replies
    1. hah jee muistit kiva c: ja laitan heti huomenna ! pus♥

      Delete
  3. ihana postaus! vaikutat upeelle ihmiselle :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. apuapua kiitos ihanuuus oon iha sanaton O: ♥ wau

      Delete
  4. oi vaikutat ihan mahtavalta ihmiseltä! voi ku oisin kanssa yhtä itsevarma ja uskaltaisin repästä niinku sä :) !

    ReplyDelete
    Replies
    1. itsevarma? minäkö? ehen :( mä vaaan tiedän mitä olen mutten pidä kaikesta siitä. mutta tiedän että sä oot mahtava myös ja mua ei kannata kadehtia ♥ pus

      Delete
  5. pupsuuu oot nii ihana että vedät ihan sanattomaks jo pelkällä olemassa olollas, raksuttelen sua!♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. rakastan sinuu pupu♥ piristit mun päivää ihan hurjana, kiitos!

      Delete
  6. oi oot ihana, upeeta tekstii ♥

    ReplyDelete
  7. OI, ihana postaus.. vaikutat tosi kivalle ihmiselle! (-:

    ReplyDelete