Sunday, June 16
Onko kaikella sittenkin tarkoituksensa?
Mun kuulokkeisiin on jumittunut fosterit ja ihmiset. Ulkona on satanut montapäivää putkeen mutten välitä siitä. Kuljen sateesta tulvivia katuja ja tanssin. Välillä tirautan oikeita kyyneliä, kun ajattelen etteivät ne erotu mun märiltä kasvoilta. En tiedä itkenkö onnesta vai surusta. Mulla on ikävä, mutten tiedä tästä nykyhetkestä saakose mut toisinaan unohtamaan sen. Mä hengailen puoli kaksi yöllä savion asemalla ja hoilaan karhua junassa, pidän siitä. Tanssin savion asemalla valomeren keskellä ja mietin tätä hetkeä. En tiedä mitä tekisin, mutta haluan sukeltaa ja uida siinä nyt. Tulee tulevaisuudessa vastaan mitä tulee. Tiedän että toimin kuitenkin aina oikein. Koska mun sydän sanoo niin. Junassa tuijottelen söpösti hymyileviä poikia, jotka pitävät huolta humaltuneista tyttöystävistään. Tirautan taas kyyneleen menneelle ja katson toiseen suuntaan. Mulle hymyilee ystävällisen näköinen vanha mies jota kiinnostaa mun kyynelten syyt. Mutisten vastaan että menneisyys painaa hartioita. Mies vastaa minulle "on aina parempi vaihtoehto jättää ne taakensa. Koska jotain mielettömämpää on pian tulossa." En tasantarkalleen ymmäränyt noita sanoja, ne ovat pyörineet mun mielessä nyt viikon. Ja mä odotan nyt. Onkohan kaikelle sittenkin tarkoituksensa?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
toi sun kirjotus tyyli on jotain niin hienoo <3
ReplyDeleteHih loistoo et pidät siitä:3
Deleteihana teksti! <3
ReplyDeletehttp://therecklessandthebravee.blogspot.fi/
Kiitos paljon :3 hi
DeleteToivon todella että kirjotat joskus kirjan
ReplyDeleteHaha apua sen saa nähdä :) ehkämä vielä. Se olis kyllä ihan mahtava idea! Kunhan joku korjais mun kieliopilliset ongelmat siitä kirjasta hah :)
Delete