Thursday, March 20

Aamupalaa & punaistaviiniä päälle!


kii
IMG_8631
Meidän yhteiselo täällä keravankupeessa on alkanut loistavasti. Ainoa asia josta voin valittaa on tämä väsymys vihdoin valmistuneen opinäytteen jälkeen! Työharjoittelupaikka on ihana, jota olen hokenut viimepäivinä ehkä jo liikaakin. Tänään Helsingissä röntgenissä ja kauniit vanhat talot saivat taas haluamaan muuttoa suomen keskipisteeseen. Nuudeli yliannostus jo toisenviikon jälkeen, mutta onneksi meillä on viisi pussia makaroonia odottamassa vuoroaan.. Mietin paljon videoiden tekoa, mutten väsymykseltäni töiden jälkeen uskalla kuin istuutua alas ja nukahtaa. Kahvittelua parhaiden ystävien kanssa & vihdoin ihana iina-katariina! Perheen ikävöinti kuuluu mun jokapäiväiseen, mutta huomenna se helpottaa. & odotan, että saan kotona nauttia kiireettömistä aamuista kahden päivän ajan keräten voimia ensiviikkoa varten.

Olen innostanut kipeää ihmistä pelikonsolin kautta, tarttunut hätääntynyttä kädestä ja sanonut kulkevani siinä loppumatkan. Olen isunut kymppisporassa ja katsellut kaunista Helsinkiä. Olen tehnyt ensimmäisen kerran itse makaroonilaatikon & todennut, että ehkä musta vielä joskus hyvän kotiäidin saa aikaiseksi. Heittänyt vaatteeni ja muun maallisen omaisuuteni uuteen asuntoon, kohta kaksi viikkoa yhteiseloa, ja ainakin toistaiseksi se tuntuu hyvältä. Sillä joka aamu kun herään, minä näen sinut. Hänet, joka tekee jokaisesta aamusta heräämisen arvoisen.

Minä olen ajellut yöllä ystävän kanssa ympäri Uusi-maata ja nauranut vatsani kipeäksi hevisauruksen pauhatessa, olen saanut aikaiseksi urheilla & jättänyt ystäviä huomioimatta. Olen ollut huono ystävä, mutta olen luvannut itselleni parantaa tilanteen. Nyt on vain aivan liian paljon meneillään. & sitten tahtoisin kysyä, että kiinnostaisiko teitä vinkit yksinasuvalle? tai kiinnostaisiko teitä tietää muutakin tästä mun nykyisestä tilanteesta, voit jättää kysymyksiä tähän tai aikaisempaan postaukseeni > kysymyspostaukseen tästä

Nyt aion alkaa katsoa Leijonasydäntä, joten hyvää yötä / iltaa / aamua / päivää / iltapäivää te siellä!
& jos ette ole kuulleet ystävieni musiikkia vielä, ehdottomasti suosittelen kuuntelemaan. Aamupalaa ja punaistaviiniä sen päälle :-).

5 comments:

  1. oo, missä oot työharjottelussa? :--)

    ReplyDelete
  2. oot niin kaunis, en kestä! :3 en myöskään ikinä käsitä tätä sun kirjotustyyliä, se on liian ihana :3 ♥

    ReplyDelete
  3. Miten saat blogiin flickr kuvat? Ite en ossoo.. :D

    ReplyDelete
  4. oot hurjan kaunis :) ja sun blogi on parhaimmistooo!

    ReplyDelete