OISIN TULLU S Y D Ä N JUOSTEN JOS OISIT VAAN SOITTANU

Niinhän se on. Paperi T saa tämänkin pienen runotytön itkemään tavalle, jolla hän osaa puhua ja kirjoittaa. 

Kappale on jo joitain viikkoja vanha, mutta ei olisi päivääkään kulunut milloin en olisi sitä kuunnellut. 

Hän on niitä harvoja miehiä, jotka minut hiljaiseksi laittaa miettimään tätä   k a i k k e a.

Mutta tarkoitukseni oli puhua muustakin, kuin vain hyvästä musiikista. Ajattelin nimittäin tarinoida hieman kuulumisista, kun eihän niistäkään ole tullut tarinoitua hetkeen.

Mulla on takana pian kaksi kuukautta tätä vuotta. Kaksi niin hyvää kuukautta, että toissayönä istuin vessan lattialle ja itkin onnesta. Voin myöntää, ettei kaikki ole mennyt aina putkeen, tai että ei minun mysteeri mieleni ole aina ollut sitä mitä olisin tahtonut. Mutta olen ollut onnellisempi, kuin hetkiin pitkiin. Siitä saan kiittää  s i n u a  & sponttaania mieltäsi, jota rakastan yli kaiken.

Minä olen tuntenut itseni niin onnelliseksi, etten ole pelännyt niiden hetkien menevän ohitseni. Mä hymyilen sillä sinä nostat suupieleni ylös, enkä minä saa niitä alas vaikka yrittäisinkin. Se oli yksi katse, ja minua vietiin.



Hymyä lisäksi nostaa tieto siitä, että kohta pääsen eroon tästä ikuisesta koulun oravanpyörästäni. Kaksi tehtävää & työharjoittelun näyttö, sitten se olisi siinä! Mä en vain pysty lopettamaan siitä iloitsemista. Pian saan avata uudet sivut kirjaani, & alkaa suunnittelemaan tulevaisuuttani helsingin katoille lokkien laulaessa. Siitä mä olen haaveillut, siihen minä tähtään.

Mä olen myös törmännyt paljon uusiin kasvoihin matkallani, matkustellut monissa uusissa kaupungeissa & istunut bussissa aivan liian monta tuntia. Kaikesta tulen kertomaan, kunhan siihen on aikansa. Postauksia multa on tulossa, luonnoksissa tällä hetkellä kahdeksan kappaletta. Yksi niistä on paljon toivottu, ja täynnä musiikkia. Tahtoisin kuitenkin kuulla, että mitä te tahdotte  n ä h d ä  t ä ä l l ä ? 

KUVAT OTTANUT IHANA KATA                      

Ainoa, mikä mielialaani alaspäin painaa on kamerani tilanne. Rakkaani ottaa nykyisin hyvin rakeisia kuvia, teki hänelle mitä vain. Kukaan ei osaa sanoa miksi, miten tai kenen takia. Mutta rakkaani tuntien taitaa tämä olla viimeinen vuotemme yhdessä. Onhan se mukana kulkenut jo pitkään, ja ollut rakastettavana, enkä tahtoisi kyllä vielä luopuakkaan. Ajattelin viedä hänet tutkittavaksi, kun ei kotikonstit tehoa. Toivotaan kuitenkin parasta, sillä elämä ilman kameraa.. Ei sellaista vaan voi ajatella olevan.

Tänä viikonloppuna kuitenkin aion tanssia jalkani kipeiksi yön pimetessä, käpertyä tuttuihin tuoksuihin, rakastaa, nähdä rakkaita, käydä katsomassa ystävän levyjulkkareita ja syödä pitsaa. Paljon hymyä siis tiedossa, toivottavasti sitä on täynnä myös teidän viikonloppu. Palaillaan siis taas pian.