Ei kai me vaan tulla hulluiksi?

Me kirjoitettiin lapuille syntejämme, salaisuuksia sekä erinlaisia anteeksipyyntöjä & laitettiin ne huolisilppuriin toivossa niiden katoavan. Mä kirjoitin toivovani sulla olevan kaikki hyvin nyt tai pian, sekä pyysin anteeksi viimekevättä ja tätä kaikkea. Näin naamani huuto taulusta, näin maapallot pelottavan läheltä, galaxit ja linnunradan. Olisin voinut katsoa sitä elokuvaa ikuisesti, kiehtovaa. Kohtasin mun kolme pelkoa sekä kuulin harhaääniä. Metsästin villieläimiä viidakossa ja näin rottakoripalloa. Lohdutin kivettynyttä miestä ja kuulin skitsofreenikoiden lailla hassunäköisistä korvista. Tanssin jazzin tahtiin, vaikka sen olisi pitänyt huolestuttaa enemmänkin kuin tanssittaa. Mä tein mun naamasta kolikon ja säilytän sitä mun kätkössä nyt muiden rahojen kanssa. Mä kävin avaruusraketissa ja huutelin lupapyyntöjä mikrofooniin. Näin maailmaa ja testasin luonnonlakeja. Me piirrettiin liikkuva silmä jota voitte käydä ihailemassa mun instagramissa videon muodossa & syötiin ehkä kallein ruoka koskaan. Mä hypin avaruudessa ja pyöräilin heurekan yllä. Mieletön heureka tulee hulluksi koettu meidän työharjoittelu paikan kanssa. Vaikka itse näyttely oli ehkä hieman laimeahkoa, oli seura sitäkin laadukkaampaa. Tätä poppoota tulee niin suuri ikävä. Mutta puhutaan siitä myöhemmin!